perjantai 21. syyskuuta 2018

PTn ensimmäinen tapaaminen

Hellouh!  18.9.2018

Tulinpa jakamaan taas kuulumisiani.

Tapasin PT:ni eilen, edellisestä kerrasta kun jonkun PTn kanssa tein töitä on 1,5v aikaa.
Juttelimme, tuntui oudolta itselleni jutella mistään - olin ehkä vähän vaivaantunut, en tiedä - tuntuu kuin tulisin miesten kanssa paremmin toimeen kuin naisten, mutta todella mukava nainen tää oli, omassa asenteessa/tunteissa oli se vika..

Kävimme kaikki laitteet ja liikkeet läpi ja tuntuu kuin se olisi tappotreeni, ehkä ei kumminkaan, nyt on kylläkin takareidet, alavatsalihakset sekä kädet hellänä...mutta tietää että on tehnyt jotain... Oli puhetta PTn kanssa että aluksi on hyvä 2x vkossa käydä ja sitten kun alkaa sujumaan lisätä se 3x. Ajattelin tän treenin lisäksi käydä pumpissa ja hot venyttelyissä =)


  • alkulämmittelyyn kuuluu juoksumatto ja soutu...
  • sen jälkeen jalkaprässiiin meno
  • josta mennään suorin jaloin maastavetoon.
  • kun saanu tehtyä toistoineen, menen tekemään kuntopiiriä johon kuuluu kolme juttua niin että teen kaikista suoraan sen ensimmäiset toistot ja jokaisen lajin toistojen jälkeen vasta 30-60s lepo ja taas uus kierros x3
    • soutu, russian twist ja pystypunnerus
  • sen jälkeen meen tekemään käsiliikkeitä, olkapäiden vahvistamiseksi ja alataljaa.
  • sitten tulee toinen kuntotesti jossa sama idea kuin ekassa...mutta liikkeet on eri
    • lankku ja lantion kiertoa, vatsanrutistukset sekä lantionnostoa.
  • Lopuksi sitten loppuveryttelyt..

Tuossa nyt tuolleen kirjoitettuna...aikas raskas tuntui olevan kun eilen käytiin läpi sitä. Torstai aamulla meinasin mennä sitten tekemään koko setin, jos vaan hengissä saati hereillä pysyn =)

Perjantaina punnituspäivä (ei liity kylläkään saliin millään lailla), vaan oon osalistunu sellaiseen leikkimieliseen painonpudetus kisaan jossa joka PE punnitus ..


Ihanaa ja värikästä syksyä kaikille <3

mietteitä

heippa kaikki lukijat!  11.9.2018

Siitä on kohta vierähtänyt vuosi kun viimeksi tänne edes mitään on kirjoitettu - alku alkoi hyvin ja jaksoimme kirjoitella, mutta sitten ei vaan ole saanut irti itsestämme.

Kävin kehonkoostumusmittauksessa - kiitos pikkusiskon<3
Aika paskaahan se näytti tai siis näyttää. Sen kaiken tiesinkin jo mitä siinä oli.
Otin sitten salille jäsenyyden, mulle eniten painoi ilmainen PT, mutta toisaalta, olen kaivannut syvävenyttelyitä, joita tuolla kuntosalilla on, sekä ryhmätunteja - tykkään toki kuntosalin puolellakin olla =)

Itselleni kuuluu ihan hyvää, toistaiseksi olen pysynyt terveenä. Mitään harrastusta mulla ei sitten muuten ole, en ole jatkanut koripalloakaan, vaikka rakastuin siihen totaalisesti.
Nuoremman lapseni kanssa kyllä käyn kerran viikossa lapsi-vanhempi koripallossa, ja sielläkin tulee hiki.

Pakko kehua itseäni, olen ollut todella huono lähtemään minnekään liikkumaan nyt viime aikoina, mutta eilen - kävelin mulle normaalisti 20-25min matkan varttiin. Sitten lapseni kun sain tarhasta kävelimme puol kilsaa pidemmän reitin kotiin, mettä teitä, hiki vaan virtas ku rattaita siellä työnsin. Ja se tunne kun pääsi kotiin...ah!!! sitä tunnetta oikeastaan kaipaa - mutta ajatus että sen tunteen eteen pitäis tehdä jotain puistattaa XD *kovaa naurua*
mutta eihän hyvää kuntoa ja terveellista kroppaa saa kuin tekemällä asioita.

Neljä viikkoa olen nyt syöny ns. terveellisemmin (se miksi "ns" koska mikä sit loppu peleissä on terveellistä) - eli lisännyt salaattia, kasviksia ja vähentänyt leipää, sekä syön taas jälleen kerran pienemmiltä lautasilta.
Tänä ekan kolmen viikon aikana mun paino vain nousi.....nyt neljännellä viikolla paino laski 100g, on sekin jotain kun alkoi laskemaan.

Mua ehkä motivoi eniten koko hommassa äskettäin todettu verenpainetauti, johon aloitettiin lääkitys, mutta jos painoni laskee olikohan 15kg:akin saatan päästä lääkityksestä eroon, muussa tapauksessahan mulla on elinikäinen lääkitys, toki ei tuokaan tee takeita et lääkityksen voi sitten lopettaa, mutta lääkärin kanssa keskusteltaessa, näin voi olla mahdollista.

Mutta hei, oikein ihanaa syksyä kaikille, ollaan reippaita ja tsempataan toisiamme niin asioissa kuin asioissa - oli sitten kyse liikunnasta, laihduttamisesta, lapsien kanssa olosta, tai vaikka muuten vaan elämästä <3


Ei unohdeta toisiamme!
¨

maanantai 10. syyskuuta 2018

Elämää täällä jossain

Heissan!

Enpä ole aikoihin kirjoittanut, kaikkea on tapahtunut sitten helmikuun - etenkin kirjahaastehan EI OLE edennyt mihinkään...hyi hyi...

Olen vaihtanut työpaikkaa, sanoin edellisestä itseni irti Helmikuussa ja aloitin uudet huhtikuussa. Olen tykännyt, olen pirteämpi ja nämä arkivapaat, kun toinen lapsi hoidossa ja toinen koulussa, niin tämä oma aika - jota muuten harvoin olisi.
Toki se että päivätyöstä vuorotyöhön vaihtaminen on mietittänyt monia, mutta nyt kun olen tätä tehnyt olen ainakin itse huomannu että tää oon se mun juttu - just tällaista vaihtelua itselleni tarvitsinkin - olen tykännyt enkä ole kadunnut..

Ikävähän mulla on entistä työnantajaani, siihen omat syyni miksi. Hänestä tuli mulle kuin oma mummo, jonka vuoksi itseni siis itseni irtisanoin, koska se alkoi olemaan henkisesti aivan liian rankkaa mulle - kuin hoitaisin omaa mummoani.

Aloittaessani uudessa työssä, olin pihalla, hyvä kuin muisti mitä on lähihoitajan hommat. Onneksi kaikki palautu kyllä pikku hiljaa mieleen. Työyhteisö on ollut ihana, ottaneet todella hyvin vastaan, opastaneet ja kutsuneet lapsitreffeille sekä teaterireissuille <3 kuin mahtavaa kun on työyhteisö. Ootte tärkeitä <3 (jos joku nyt sattuu lukemaan).
Onhan toki niin kuin kaikilla työpaikoilla - ongelmansakin, meillä esim. aivan liian vähän henkilökuntaa ja monesti tehdään töitä sijaisten kanssa, muttta itsellenihän tämä ei ole ongelma, teinhän töitä lähes 12v yksin, hoidin kaikki asiat mitä oli ja mitä tuli yksin, alkuvuodet ei ollu kuin minä..ja aina mikä jäi jatkettiin seuraavana päivänä...jotenkin oma asenteeni ja luonteeni olla stressaamatta tilanteista auttaa ehkä tässä nykyisessäkin työssä. Kyllä näen epäkohdat, mutta päässäni myös yritän ratkaista ne ilman sen suurempia vaikeuksia...Voi olla että kun tehnyt vuoden pari tätä työtä niin alkaa ajattelemaan asioita työyhteisön näkökulmasta - mutta se vaatii aikaa.

Lukenut olen toki kirjoja (tuolla kun sanoin että haaste mennyt penkin alle), mutta en ole oikein tuota haastetta seurannut, aluksi se oli aivan mahtava juttu, mutta kun en pitänyt tarkkaa aikataulua tai kirjaa, se vain jäi.

Kuntosalin meinasin taas aloittaa - vuorotyössä ollessa se ehkä voisi jopa onnistua kaiken järkkääminen. Eniten odotan syvävenytystunteja sekä ryhmä pumppia. Toki kuntosalin puolellekin tulen eksymään pakosta...Saa nähdä kuin tämän mamman käy...alle sata täältä tullaan <3

Ei tässä mulla muuta kuin että rakastetaan toisiamme ja naytitaan syksystä <3

Väriloistoterkuin, Nalle

torstai 1. helmikuuta 2018

1. Kirjassa muutetaan - Helmet lukuhaaste

Luin Muutto kohtaan; Katariina Romppaisen kirjan Sori vaan, se on totuus.


Kirja kertoo tytöstä joka haaveillut isästä koko ikänsä ja lopulta tutustuu häneen. Tyttö muuttaa isovanhempiensa luokse joita ei edes tiennyt olemassakaan ja siitä seikkailu sit lähtee.

Mielestäni todella hyvä kirja ja suosittelenkin tätä. Alku takkuilun jälkeen, mukaansa tempaava eikä tahtoisi lopettaa kesken.

perjantai 26. tammikuuta 2018

mietteliäänä mietin

Joskus oon miettinyt miks elämä menee niin kuin menee.
Tulee myös paljon mietittyä miksi toiset ihmiset tulee ja toiset menee elämäni ovista sisään ja ulos.
On ihmisiä joiden haluaisin edelleen olevan osa elämääni, mutta ovat itse lähteneet sen kummemmin sanomatta mitään.
On myös ihmisiä jotka haluaisin lähemmäksi elämääni, mutta se ei vaan onnistu vaikka kuinka yrittäisi.
Olen aina ollut ihminen joka tulee toimeen kaikkien kanssa - olen edelleen, nykyään vain olen väsyneempi ja arempi kuin ennen.
En tiedä mistä se kumpuaa, mutta joskus tuntuu kuin pelkäisin olla ihmisten kanssa - ei niinkään minua kiinnosta mitä kukakin minusta sanoo - se on muiden ongelma, ehkä enemmän pelkään sitä sanonko itse jotain joka loukkaa. En ole pitänyt edes yhteyttä keneenkään, en jaksa, eikä kukaan minuunkaan - paitsi ne harvat, jotka ovat pitäneet minusta kiinni vaikka olen yrittänyt etääntyä ja mennä pois, vaikka olen yrittänyt heidät torjua. ISO KIITOS HEILLE ! Nimittäin juuri sellaista olen tarvinnut ja tarvitsen jatkossakin, se on se mitä mun elämässä pitää olla - ystävät jotka oikeesti potkii eteenpäin, antaa voimaa ja merkityksen miksi olla tässä ja nyt. Nyt moni ihmettelee ja ajattelee - onhan sulla sun lapset. Joo on toki, mutta ne onkin osa mua, ei mikään jatke - vaan ne on mua, minua itseäni, lihaa ja vertani - en mä niitä antais pois, mutta aina se ei riitä - ei aina riitä ajatuksiin se että lasten vuoksi jaksaa olla tässä ja nyt - ei, ei se mene niin - ikävä kyllä. Tiedät sen sitten kun koet sen - koet pullon pohjan josta ei enempää pääse alas, mutta josta suunta vain on ylöspäin.



Olen kokenut elämässäni paljon hyvää - oikeastaan lähes tulkoon vain hyvää.

Pahoista asioista ei puhuta, eikä niitä muisteta. On minua kiusattu, tänä päivänäkin tiedän että minut aliarvoidaan, haukutaan selän takana, kun en ole "normaaliin muottiin istuva", lihava ja kaikkea - mutta tähän sanon nin kuin yksi kerta sanoin baarissa eräälle miehelle - entä sitten etten ole, mutta olen sentään MINÄ, en yritä olla kukaan muu - VAIN MINÄ ja pidän itsestäni tällaisena kuin olen - tottakai painoa voi pudottaa, helppoa se ei ole, mutta jos en koe että se on haitta, ei se into kauaa pysy.

Tiedän myös että on ihmisiä jotka ajattelee että mulla on noussu äitiys päähän, kusi päässä kun sain lapset - varsinkin kun sain esikoisen - se satutti, kun ei tultu sanomaa suoraan päin kasvoja asiaa, vaan oletettiin asioita, joilla ei ollut edes pohjaa...kaikista eniten loukkaa se ettei multa koskaan kysytty mitään näistä asioista - tai ylipäätänsä mistään asioista, vaan oletetaan että minä ajattelen jotenkin tietyllä tapaa.

Menetin muutaman minulle tärkeän ihmisen kun kuopus sairasteli, sairasteli 1,5vuotta elämästään, sinne kaksi vuotiaaksi asti, ne muutamat ihmiset oli mun elämäni valo - ehkä joskus palaavat takaisin, aika näyttää - sitä ennen en voi kuin toivoa ja odottaa, mutta toivoani en menetä.

Mulle kaikki ihmiset ympärilläni on todella tärkeitä.

Kaksi jopa niin tärkeitä että voisin vaikka kadota heidän kanssaan kun on paha olla - he kuuntelevat, he eivät arvostele, eikä tuomitse tekemisiäni. He aidosti kuuntelee ja ovat siinä hetkessä mukana.

Nyt kaikki miettii kuka missä milloin, kyllä nää pari sen tietää ketä he ovat - ei niitä tarvi nostaa jalustalle, en halua nostaa ketää jalustalle - mutta haluan kiittää heitä siitä että ovat mun elämässäni!!!

Kaipaan aikaa kun olin avoin ja sanoin mielipiteeni ääneen,
aikaa jolloin oikeesti pystyin neuvomaan muita ja olemaan läsnä aidosti.
Kaipaan aikaa kun pystyin auttamaan, ilman että minulle tarvi sanoa sanaakaan.

Kiitos sille joka jaksaa lukea, kiitos sille joka ei ymmärrä puoliakaan mutta lukee silti. Kiitos kun olet tässä ja nyt vaikket kokisikaan olevasi henkilö joista kirjoitan, olet silti ajatuksissani.

Tarkoituksella en ketään jätä huomioimatta, mutta yritän vain löytää itseäni uudelleen, se on vaikeaa - on vaikeaa olla AINA oma itsensä kun on itselleen liian ankara.





<3 i love you all <3

tiistai 9. tammikuuta 2018

2. Kotimainen runokirja - Helmet lukuhaaste

Poikkesinkin omasta suunnitelmasta ja luin ekana runokirjan. Vaikka olin päättänyt tehdä järjestyksessä. Valitsin kirjastosta runohyllystä, pitkän pohdinnan jälkeen Runokirjan:
Rakkaustarina - Johanna Karpov.



Kirja ei mielestäni ollut mitenkään hyvä, halusin nimenomaan tarinamaisen runokirjan lukea ja sitä se oli, mutta itseäni ärsytti suunnattomasti toistot jonka vuoksi jouduin palaamaan usein takasin miettimään enkö lukenut vai luinko vai mikä oli.

Olen suunnattoman onnellinen kun aloitin haasteen ja se että olen jo ekan kirjan lukenut, vaikka eihän runokirjat pitkiä olekaan.


Lukuintoa kaikille!


Nalle