sunnuntai 29. marraskuuta 2015

toinen sjy paketti

Nyt pyydän syvästi anteeksi - olen saanut paketin jo pari viikkoa sitten, mutta en vain saanut aikaseksi kirjoittaa.
Annettakoon se minulle anteeksi, sillä viikko sitten oli 5veen kaveri synttärit ja sitä edellisenä poikien yhteissynttärit - joten ajatukset ovat oleet ihan muualla.

Tosiaan sain toisen lahjani - aivan ihana...ihanasti paketoituna.

Sieltä paljastui  cappuccuni-chocolate kynttilä ja ihana tonttunen.

Lettu-ja vohvelijauhoja sekä Puhdasta Vaahterasiirappia - tämä on ihan uusi tuttavuus minulle, pääsee testailemaan, en ole siis koskaan vaahterasiirappia käyttänyt - pitäneekin tutkia mihin se käy.

Sitten oli tällainen aivan ihana lasikippo jossa on enkeleiden kuvia - sisällä oli tuikku, tätä polttelen sitten varmasti joulupöydässä - pitää ostaa punainen kynttärilä sinne =)

Mukana oli myös pieniä piparimuotteja - pääsee pikku miehet leipomaan joulupipareita.

Tässä vielä koko paketista kuva.

Kiitos kovasti rakas salainen jouluystäväni - innoissani odotan postikorttia jotta saan tietää kuka ihana ihminen minua lahjookaan <3

Oikein ihanaa joulun odotusta ja joulukuuhun siirtymistä - ei enää montaa hetkeä jouluun <3

Rakkaudella, NALLE

lauantai 21. marraskuuta 2015

synttärit ohi

Nyt on tämän vuoden synttärit juhlittu..en olisi jaksanutkaan yhtään enenpää =)
Seuraavaksi rupean suunnittelemaan Joulua..tai onhan tuossa parin viikon päästä vielä yhdet synttärit. Ystävän tytön 8v synttärit - joihin tyttö itse kysyi voinko tehdä hälle jalkapallo kakun =) ja mielelläni teen =)

Bloggaan varmaan huomenna jos jossain välissä saan aikaa synttäri postauksen kakkuineen päivineen sekä tiedoksi sinä ihana jouluystäväni - paketti on perillä ja se on ihana - postaan sen myös huomenna.


Oikein ihanaa loppu viikonloppua <3

NALLE

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

järjestelyitä järjestelyitä

Heissan!

Tässä olen kovaa vauhtia järjestellyt poikien yhteissynttäreitä, ne ovat vkonloppuna. Tänään tein pipareille pipari taikinan valmiiksi käytin Mansikkamäen blogissa olevaa Fantasiapikkuleipien taikina ohjetta. Kerron kyllä millaista tuli ja laittelen pipareista kuvia - kunhan keksin millä mie ne kuorrutan.

Isompi poitsu tahtoo Porkkanakakun banaanitäytteella joka näyttää Pac-Manilta - äidille haastetta, onneks Pac-Man on hahmona helppo.

Pienemmälle teemme jatkojohto kakun - saa nähdä millainen saadaan siitä - hiukan jännittää.

Kutsut lähetin suhkot ajoissa - mutta silti vain omat sukulaiseni muistivat ilmoittaa tulostansa ja allergiat - ei se mitään tuskin  tarjottavat loppuu kesken.

Voileipäkakunkin teen -se tulee olemaan isotöisin, mutta eipä se haittaa :D onneksi koristelusta ei paljoa tarvi kantaa huolta :P Siitä kuvaa valmistuessaan.

Isomman kaverisynttärit on ensi viikolla ja toivottavasti pipareita jää vielä sinnekin, mutta jos ei, täytyy leipoa lisää..
Ja sinne synttäreille taidan tehdä ihan banaanikermakakun Pac-Man hahmolla =)

Näihin tunnelmiin ja ajatuksiin..

NALLE


ps. odotan innolla seuraavaa jouluystävän pakettia...